Tuholaiset

Milloin tuholaiset pitää torjua?

Tuholaisten torjuntaan on syytä ryhtyä, kun vioitukset uhkaavat satoa, koristekasvit ovat vaarassa menehtyä tai sisätiloissa oleilevia tuholaisia on suuri määrä. Kun torjutaan tuholaisia, vaikuttaa torjunta-aine myös samassa ympäristössä mahdollisesti oleviin hyödyllisiin eliöihin.

Torjunta-aineiden käytössä on rajoitteita, joita pitää noudattaa. Kasvien käsittelyssä on huolehdittava, että sadonkorjuun aikaan ei ole enää vaaraa torjunta-ainejäämistä.

Marjapensaiden ja omenapuiden tuholaiset torjutaan hyvissä ajoin ennen marjojen ja hedelmien kypsymistä. Koristekasveista torjutaan tuholaiset, mikäli ne uhkaavat tuhota koko kasvin. Kukkivia koristekasveja pölyttäviä hyönteisiä pitää suojella valitsemalla torjunta-ajankohta niin, että hyötyhyönteisiä on mahdollisimman vähän liikkeellä, esim. iltaisin tai aikaisin aamulla.